Anteeksi nyt. Pakko kirjoittaa lisää. Ilmeisesti minua nyt vain kirjoituttaa, miten outoa, inspiraatio keskellä päivää.
En ollut tyytyväinen edelliseen, kaikista ensimmäiseen merkintääni. Voi olla että heitän sen roskakoriin hyvinkin pian.
Olen maalaillut kasvojani. Keksin kuluttaa lomapäiviäni leikkien maskeeraajaa ja tulos oli suhteellisen järkyttävä - sinisen ja punaisen värin välinen sietämätön ristiriita pisti silmään kun katsoin peiliin. Hyvä kun näiden värien lähdekin oli lähes kokonaan oman elimistöni tuottamia, couperosa-iho kukoisti ja silmänalusien kauniin sinistä väriä pystyi vain korostamaan. Voitte uskoa miten paljon meikkivoidetta ja puuteria joudun käyttämään normaali arkipäivänä jotta olisin edes suhteellisen normaalin näköinen.Olisikohan ihoni rauhallisempi jos olisi kanttia lähteä julkisiin paikkoihin ilman viiden sentin pakkelikerrosta.
Nytkin poskeni punoittavat ja kuumottavat vain tietokoneen ruudun tuijottamisen takia. Ja ehkä siksi, koska tuo aurinko paistaa suoraan kasvoihini verhojen läpi. Vampyyrielämää, todellakin...
Nyt päätä alkaa särkeä. Olen istunut tässä liian kauan. Toisaalta on vain hyvä asia, että olen allerginen tietokoneille, mutta sitten olen allerginen myös kaikelle muulle elektroniikalle. Ehkä olen peräisin jostain 1800-luvulta.
Mitä jos olenkin! Mitä jos minut on kuljetettu pahvisella aikakoneella monen sadan vuoden takaa? Mielellään Transylvaniasta. Nyt menen etsimään luolastani mahdollisia pokseja, joihin voin sulkeutua ja huutaa epätoivoisesti simsalabim. Mutta ikävä kyllä  samassa talossa kanssani asuu vaaleanpunainen kymmenen sentin korkokenkä, joka on aina valmis palauttamaan minut maanpinnalle huutamalla
''Syömään!''